Kaksi viimeisintä viikkoa Ekotorilla ovat olleet minulle näyttöviikkoja. Mitä näytön tekeminen Ekotorilla käytännössä tarkoitti? No, aluksi tein itselleni suunnitelman noiden kahden viikon ajalle. Suunnitelma oli päiväkohtainen, ja kirjasin siihen tiettynä päivänä tehtävät hommat ja kuvien ottamisen Ekotorin someen. Esillepanot rakensin valitsemani teeman ympärille. Päädyin lopulta valitsemaan teemaksi syksyn, sillä en ollut vielä tehnyt myymälässä syksyisiä esillepanoja, joten oli aikakin.
ma 16.9.
Suunnitelma:
Hyllyn tyhjennys sisääntuloaulassa ja esillepanon tekeminen hyllyyn + kuva Ekotorin someen.Toteutus:
Sain raivattua hyllyn tyhjäksi. Vaikeuksia tuotti sen miettiminen, mitä hyllyyn laittaisi esille. Päätin lopulta tehdä ulkoiluun/syysretkeen/marjastukseen liittyvän esillepanon. Keräsin ympäri myymälää teemaan sopivia tavaroita. Tarkoituksena oli tehdä asetelmasta myös syksyisen värinen: oranssia, punaista, keltaista ja puuta.
Oikealla hylly tyhjennettynä, vasemmalla valmis esillepano.
ti 17.9.
Suunnitelma:
Lukunurkkaus uusiksi.
Toteutus:
Olin sairaana, joten tänään en saanut aikaiseksi mitään.
ke 18.9.
Suunnitelma:
Koska olin pois edellisen päivän, siirsin sen päivän tehtävät tälle päivälle. Eli: lukunurkkaus uusiksi.
Toteutus:
Vaihdoin lukunurkkauksen ilmeen syksyisemmäksi mm. uudella nojatuolilla.
Lukunurkkauksen syksyisempi ilme.
to 19.9.
Suunnitelma:
Pöytäesillepano astiaosastolle + kuva Ekotorin someen.
Toteutus:
Suunnitelma:
Koska eilisen suunnitelma jäi toteuttamatta, se siirtyi tälle päivälle. Eli: pöytäesillepano astiaosastolle + kuva Ekotorin someen.
Toteutus:
Toteutin pöytäesillepanon. Rakensin asetelman kuparin, vihreän ja ruskean lasin ympärille. Värit sopivat mielestäni hyvin tähän vuodenaikaan. Teepannut tuovat mieleen kylmät syysillat ja lämpimän teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti