Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakastyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakastyö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

LOGO, KÄYNTIKORTTI JA KANSIKUVA PYKOTERAPEUTILLE


mielekas valkoinen logo (2)mielekas_logo_musta

Tässä valmiit logo ja käyntikortti Psykoterapiakeskus Mielekäs Oy:lle. Logon pyöreä muoto kuvastaa piirissä istuvia ihmisiä. Pyskoterapiakeskus-sanaan valitsin groteskin fontin, sillä sen pitää olla helppolukuinen. Samalla se tuo logoon modernia ilmettä. Mielekäs-sana taas on kirjoitettu antiikva-fontilla, se luo tunteen arvokkuudesta ja antaa pätevän kuvan.
mielekas_kayntikortti_valmis Käyntikortissa ideana oli jättää käyntikortin toinen puoli kokonaan tyhjäksi tekstistä, sillä asiakas aikoi itse maalata niihin kuvat. Kaikki informaatio piti siis mahduttaa vain yhdelle puolelle. Käytin käyntikortissa samaa typografiaa kuin logossa ja hain yksinkertaista ilmettä. Halusin, että logo näkyy, joten skaalasin sen tarpeeksi suureksi ja sijoitin harmaalle pohjalle, erotukseksi info-teksteistä.

BeFunky-collage
Tein asiakkaalle myös Facebookiin muutaman erilaisen kansikuvan, joita voi sitten vaihdella halutessaan. Muutin myös logon sopivaan kokoon, jotta sitä pystyy käyttämään Facebookin profiilikuvana.

maanantai 4. helmikuuta 2019

VÄRIKARTTA, TYPOGRAFIAT JA TUNNUS

maaritykset

Saimme hyväksytettyä asiakkaalla (arkkitehtitoimisto) värikartan, ja lähdimme sen pohjalta rakentamaan yrityksen visuaalista ilmettä. Asiakas haluaa raikkaan, modernin ja mieleenjäävän ilmeen. Kokeilin myös erilaisia fonttivaihtoehtoja, mutta ne eivät ole vielä lopullisia.

ld_tunnus

Kukin tiimimme jäsen luonnosteli kolme tunnusehdotusta asiakkaalle, yllä minun. Nyt odottelemme asiakkaan päätöstä valinnasta.

tiistai 29. tammikuuta 2019

HYVÄ ASIAKASPALVELU


ASENNE

  • ystävällisyys
  • asiakkaan ja asiakkaan mielipiteiden arvostaminen
  • käytöstavat
  • kärsivällisyys
  • ei turhia yhteydenottoja


ASIAKKAAN KUNNIOITTAMINEN
  • toiveiden kuuntelu

TOIVEIDEN TOTEUTTAMINEN
  • palautteen ja toiveiden huomioonottaminen
  • vaihtoehtojen antaminen
  • kysymysten asettaminen asiakkaalle

LUOTTAMUS
  • sovituista asioista kiinni pitäminen
  • ole luottamuksen arvoinen

IDEOINTI JA AUTTAMINEN
  • luonnosten numerointi
  • selkeät kysymykset
  • prosessi näkyvissä keskitetyssä paikassa

AIKATAULUTUS
  • etukäteen sovitut deadlinet
  • yhteen sovitetut aikataulut
  • aikataulusta kiinni pitäminen
  • vaiheistettu aikataulu asiakkaalle
  • neuvottelu poikkeamista

YHTEYDENPIDON YLLÄPITO
  • hyvä tiedonkulku
  • asioiden selittäminen tarkasti
  • aikataulujen ilmoittaminen etukäteen
  • tapaamisiin valmistautuminen
  • hyvä kommunikointi
  • nopea reagointi
  • asiakkaan pitäminen ajan tasalla
  • hyvin ja nopeasti tavoitettavissa

AMMATTIMAISUUS
  • ammattisanasto
  • sanaston avaaminen asiakkaalle
  • oikeakielisyys
  • hyvin valmistellut myyntipuheet

LUVATTU LOPPUTULOS
  • asioihin perehtyminen huolella
  • viimeistelty lopputulos
  • laadukas työ
  • odotusten ylittäminen

perjantai 18. tammikuuta 2019

MAINOS URHEILUSEURAN 90-VUOTISJUHLIIN


somero_mainos_a4_hahmot3
Kolmas versio mainoksesta Someron Syke ry:n 90-vuotisjuhliin.

Kevään toisella kouluviikolla päivät kuluivat luonnostellen ja Illustraattorin parissa. Jatkoimme tiimin kanssa harjoitustyön parissa, ja voisinkin esitellä tämän asiakkaan paremmin.

Someron Syke ry on seura, joka tarjoaa erilaisia aikuisten, nuorten ja lasten liikuntatunteja. Jäseniä on lähes 700. Seura perustettiin 14.11.1930 ja se kantoi silloin nimeä Suomen Naisvoimistelijat ry. Nimi päätettiin muuttaa vuoden 2004 vuosikokouksessa ja uudeksi nimeksi tuli tällöin Someron Syke ry.



Ensin lähdimme tiimiläisten kanssa yhdessä sovitulla teemalla tekemään pyydettyä kutsukorttia, mainoksia ja käsiohjelmapohjaa, mutta päätimmekin sitten, että jokainen saa tehdä aivan omanlaisensa ilmeen. Kukin tekee pari eri versiota, jotka sitten lähetetään asiakkaalle, ja hän saa sanoa mielipiteensä siitä, kenen ilmeellä projekti tehdään.

someron_syke_mainos_a4_rgbmainos_a4_varikas_rgb

Vasemmalla ensimmäinen versio mainoksesta, oikealla toinen.

Tällä viikolla olimme myös yhteydessä toiseen asiakkaaseemme ja saimme projektin alkamiseen tarvittavan infopaketin perjantaina. Tätä asiakastyötä voin esitellä tarkemmin vasta sitten kun se on julkaistu, sillä asiakas ei halua yrityksen tietojen tai ilmeen vielä tulevan julkisuuteen. Kyseessä on aloittava arkkitehtuurialan yritys, joka tarjoaa pientalojen arkkitehtisuunnittelua. Tiimimme suunnittelee yritykselle logon ja oikeastaan koko visuaalisen ilmeen värimaailmaa ja typografiaa myöten.