sunnuntai 28. lokakuuta 2018

ENSIMMÄINEN VIIKKO TYÖHARJOITTELUSSA

Syysloman jälkeisellä viikolla aloitin työharjoittelun Turun Stockmannilla. Seisoin maanantaiaamuna kahdeksalta Kristiinankadun ovien edessä ja odotin jännittyneenä, mitä eka päivä toisi tullessaan. Ohjaajani Marika ja muut visualistit opastivat minut sisälle ja somistamoon.

Viikolla 43 Stockmannilla aloitettiin rakentamaan joulua ja joulunavajaiset olivat viikonloppuna, joten se näkyi tietysti visualistien työviikossa. Maanantaista keskiviikkoon olin tekemässä joulupuotia muiden visualistien kanssa. Työskentely lasisten koristeiden keskellä oli hieman stressaavaa. Onneksi vain yksi pallo meni rikki ja suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin! Joulupuodin asetelmia rakentaessa tuli ottaa huomioon toisto, ryhmittäminen ja mielenkiintoisuuden säilyttäminen.

IMG_20181023_083031

Joulupuoti ennen.

IMG_20181024_100002

Joulupuoti valmiina.

IMG_20181023_082512__01IMG_20181024_100050
 Yksi pöydistä tyhjänä ja valmiina.

Tutuksi tuli tavaroiden kuljettaminen ympäri taloa, tavarahissillä kulkeminen ja tavaroiden säilytyspaikat.

IMG_20181025_145815IMG_20181025_145809

Tein Aarikan puisista koristeista esillepanon pöytään.

IMG_20181026_114448

Loppuviikosta olin visualistien apuna pukeutumisosastoilla, ensin torstaina Susan kanssa naisten osastolla ja perjantaina Anskun kanssa miesten osastolla. Puin yhteensä neljälle mallinukelle vaatteet ja olin apuna pöytäasetelmien teossa. Silitin mallinukeille tulevat vaatteet ja opin irrottamaan hälyttimet vaatteista.

Jos ei ollut mitään tiettyä tekemistä, järjestelin somistamossa kaappeja ja vein tavaroita oikeille paikoilleen.

Rankka, mutta opettavainen ensimmäinen viikko takana!

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

NÄYTEIKKUNAN RAKENNUS

Ennen syyslomaviikkoa kävimme tiimini kanssa laittamassa Salon keskustassa sijaitsevan Bobo-lastenvaateliikkeen näyteikkunat. Ennen varsinaista toteutuspäivää oli kuitenkin paljon pohjatyötä tehtävänä. Hankimme asiakkaan, otimme tarkat mitat näyteikkunoista, piirsimme näyteikkunoista projektiot, suunnittelimme esillepanot ja hyväksytimme ne asiakkaalla.

IMG_20181005_113341

Näyteikkunoita rakentamassa

IMG-20181009-WA0007 IMG-20181009-WA0025

Imuroimme ensin jokaisen näyteikkunan lattian.

IMG-20181009-WA0009

Ikkunoiden muutos

Ikkuna 1 ennen

IMG-20181009-WA0002

Ikkuna 1 jälkeen

IMG-20181009-WA0017

Asiakas toivoi, että ensimmäinen ikkuna jätettäisiin Gant-ikkunaksi.


Ikkuna 2 ennen

IMG-20181009-WA0001

Ikkuna 2 jälkeen

IMG-20181009-WA0020

Tähän ikkunaan asiakas toivoi esille julistetta. Auto oli myös oltava mukana jossain näyteikkunassa.


Ikkuna 3 ennen

IMG-20181009-WA0003

Ikkuna 3 jälkeen

IMG-20181009-WA0019

Laitoimme rattaat asiakkaan toivomuksen mukaan esille.


Ikkuna 4 ennen

IMG-20181009-WA0004

Ikkuna 4 jälkeen

IMG-20181009-WA0018

Tähän näyteikkunaan asiakas toivoi tuotepakkauksia.

Näyteikkunan rakennus oli haastavaa, mutta palkitsevaa!


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

LUOKKAHUONEMUUTOS

Syyskuun loppupuolella saimme tehtäväksi suunnitella luokkahuoneeseen uudet värit. Luokkamme on jaettu kahteen osaan haitariovilla. Toinen puoli piti sunnitella trendivärien 2019 mukaan, toinen taas piti perustua jugendiin. Aloitimme mittaamalla luokkahuoneen. Teimme kummastakin puolesta omat moodboardit, tässä minun trendivärit 2019 moodboardini.

IMG_20180927_083325

Kävimme hakemassa maalikaupasta Tikkurilan värilastuja ja päätimme niiden perusteella lopulliset värisävyt. Jokainen teki omasta suunnitelmastaan planssin, jossa näkyvät molemman puolen seinäprojektiot, moodboardit, valitut maalit ja niiden menekki.

IMG_20180920_115858

IMG_20180927_083257

Äänestimme jokainen omaa suosikkiamme ja voittajaksi valikoitui lopulta Helin suunnitelma. Haimme tarvittavat maalit rautakaupasta ja tartuimme pensselin varteen.

IMG_20180927_102035 IMG_20180927_102025

IMG_20181001_125824 IMG_20180920_101817


Jugend-puoli

IMG-20181011-WA0003

Trendivärit 2019 -puoli

IMG_20181001_133117

IMG_20181001_133044 IMG_20181001_133037


Olipa mukava projekti! Ensin suunniteltiin ja sitten saatiin vielä toteuttaa käytännössä.


torstai 11. lokakuuta 2018

LEINO DESIGN TUOTEKUVAUKSET

DSC_4759-01DSC_4850-01

DSC_4666-01

Tänään ja eilen kuvasimme koulussa asiakkaan, eli Leino Designin tuotteita. Kuvauksissa inspiraationa toimi hygge (postaus hyggestä täällä) ja kuvissa tuli muistaa säilyttää minimalistinen ilme.

DSC_4929-01 DSC_4839-01 (1)


DSC_4904-01

Kuvien ottaminen oli hankalampaa kuin alunperin ajattelin. Kävimme hakemassa kuvausrekvisiittaa niin lähikaupasta kuin luonnostakin, mutta lopulta käytimme niistä vain murto-osaa. Minulla kuvausparina oli Essi, ja tämän postauksen kuvat ovat siis meidän yhteistyön tuotos.


DSC_4739-01

tiistai 9. lokakuuta 2018

HYGGE


Hygge on norjan- ja tanskankielinen sana, jolla tarkoitetaan mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta, joka yhdistetään myös hyvinvointiin ja seesteiseen mielialaan. Sekä norjaksi että tanskaksi hygge viittaa "arkiseen yhteenkuuluvuudentunteeseen". Hygge syntyy kun tekee jotain asiaa kiireettömästi, rennosti ja nautiskellen. Hyggeilyä voi olla esimerkiksi sunnuntaibrunssi ystävien kanssa, kävelylenkki merenrannassa tai se hetki, kun istuu valmiiseen pöytään. Kyse on tietoisesta hyvän olon tuottamisesta.

Hygge voi olla yksinkertaisimmillaan teen siemailua kynttilänvalossa lämpimän viltin alla. Se on läheistä sukua kotoilulle, mutta hyggen voi kokea myös suloisessa kahvilassa tai puistopiknikillä. Hyggessä kyse on elämäntavasta ja asenteesta. Siitä, että rakentaa onnellisuutta ja hyvää mieltä arjen pienten asioiden varaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

TYÖELÄMÄN DIGITAIDOT


Kulunut viikko oli Salon seudun ammattiopistossa digiviikko. Tiistaina Antti Kuosmanen Microsoftilta piti luennon aiheesta Digiosaaminen - Mitä taitoja työelämässä tarvitaan?

Juuri nyt on menossa digitaalinen vallankumous, on ollut jo vuodesta 2015. Se tarkoittaa sitä, että teknologia on halpaa ja helposti saatavilla. 3D helpottaa ymmärtämistä, antaa tilaa luovuudelle ja on oiva tuki opetuksessa. Tekoälyä ja robotiikkaa kehitetään koko ajan eteenpäin ja ne ovat tulevaisuudessa yhä suurempi osa työelämää. Ne eivät kuitenkaan pysty korvaamaan ihmisen innovatiivisuutta ja luovuutta.

Työpaikalla ja työelämässä teknologialla tavoitetaan asiakkaita, optimoidaan toimintaa ja innostetaan työntekijöitä. Sujuva tiedonkulku ylemmän johdon ja työntekijöiden välillä on tärkeässä roolissa.


IMG_20181002_091926-01 (1)