Ensimmäinen tehtäväni Ekotorilla oli tehdä kirjaosaston yhteydessä olevasta lukunurkasta viihtyisämpi. Vaihdoin nojatuolin ja lisäsin maton, lampun ja sivupöydän.
Kaksi ekaa viikkoa harjoittelussa Ekotorilla ovat pitäneet sisällään paljon erilaisia esillepanoja ja asiakaspalvelua. Esillepanojen suhteen olen saanu melko lailla vapaat kädet, sillä Ekotorilla ei ole töissä (tai harjoittelussa juuri nyt) muita visualisteja. Ihana saada tehdä itse päätöksiä ja omannäköistä jälkeä. Esillepanojen teko lähtee siitä, että päätän sille sopivan paikan ja sitten kierrän ympäri Ekotoria keräillen tavaroita, jotka sopivat teemaan. Matoilla on kiva ankkuroida esillepano, jotta se erottuu suuressa hallissa. On ollut hauska huomata tavaroiden esille nostamisen vaikutus käytännössä: jopa yli vuoden Ekotorilla olleet kalusteet on myyty muutamassa päivässä niiden esille laittamisen jälkeen. Sen takia olenkin
joutunut saanut tehdä uusia esillepanoja samaan kohtaan jo parin päivän välein, kun niistä on myyty jokin tavara.
Lastenosastolle kouluvuoden alkuun sopiva esillepano.
Pöytäesillepano ruokapöytäosastolla. Tarkoituksena näyttää, että kaikkien kalusteiden ei aina tarvitse olla samaa paria.
Pari erilaista tarjoilukärryesillepanoa astiaosastolla.
Lukunurkkauksen uudet ilmeet.
Lastenosasto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti