tiistai 3. joulukuuta 2019

KUVAUSASIAKAS: KUI DESIGN

kui-20 kui-14
KUI Design LOCAL SHOP. Kuvat visitturku.fi blogista.

Ensimmäiseksi kuvausasiakkaaksemme saimme tiimiläiseni Essin kanssa KUI Designin. KUI Designin LOCAL SHOP Turussa tarjoaa omia paikallisesti valmistettuja tuotteita ja vaihtuvan valikoiman muiden mielenkiintoisten pienten merkkien tuotteita sekä Turun alueelta että muualta maailmalta.

KUI Designin sivuilta:

"Ensimmäisinä vuosina kaikki tuotteet valmistettiin alusta loppuun Manillan työhuoneella. Annan ja Rebekan suunnittelemia kuoseja katsottiin yhdessä ja sitten kokeiltiin mitä kaikkea hauskaa niistä saakaan aikaan! Pienellä painopöydällä painoimme kankaat, joista sitten ommeltiin erilaisia piensarjatuotteita, kuten pussukoita, kasseja ja lasten asusteita.
Tuotteiden kysynnän kasvaessa tuotantoa on osin ulkoistettu alihankkijoille. Silti tänäkin päivänä edelleen iso osa tuotteista valmistetaan kokonaan käsityönä Turussa omalla työhuoneella. Tekemisen ilo on ollut meille toimintamme alusta alkaen suurin innoittaja. Uudet ideat, onnistumiset ja välillä myös epäonnistumiset sekä ihanat asiakkaamme ovat työmme rikkaus. 
Aina välillä yritämme ottaa aikaa uusien ideoiden ja tuotteiden suunnitteluun, mutta useimmin ideat tulevat silloin kun niitä ei niin paljon mietitä. Yksi oman tuotannon etuina onkin  se, että pystymme hyvin nopeasti ja pienillä erillä kokeilemaan uusia ideoita. Joskus uusi idea saattaa olla protona pöydällä jo samana päivänä!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti